sisällön alkuun
18.11.2017 19.39 SANASTO | KESKUSTELU | PIIRTOLAUDAT | SUOMIMANGA | RSS
 
Kupoli
"Suomalaisten fanien palvelemista jo vuodesta 2002"

Uutis- ja etusivu

Sisältö

Keskustelu

Piirtolaudat

Impromanga 3

Yhdistys

Kupolin palvelinkodon tarjoavat Säätöyhteisö B2 ry sekä Tietovelhot Oy.

x Keskustelu | Ohjeet | Kalenteri | Henkilökunta Haku | Kirjaudu | Rekisteröidy

Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
 
« edellinen seuraava »
Sivuja: 1 [2]  Kaikki
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Diabetes/epilepsia/muut "pitkäaikais sairaudet"  (Luettu 21924 kertaa)
0 käyttäjää ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Efana
unissa kulkeva
kupomuumio

Viestejä: 161


Kaikkien janoisten sankari


Profiili WWW
« Vastaus #20 : 31.01.09 klo 22:12 »

Hiji: Siskollani on ollut hyvin vastaavanlaisia kokemuksia, mutta ei pillereiden käytön aikana vaan sen jälkeen. Kymmenen vuoden oireettoman pillereiden popsimisen jälkeen hän päätti lopettaa niiden käytön, ja kehon tyhjentyessä hormoneista alkoivat päänsäryt, pahoinvointi, omituiset hormonaaliset muutokset kehossa (karvankasvu epänaisellisiin paikkoihin), ja joka kuukausi pahentuneet kuukautiskivut, jotka kestivät päiväkausia kerrallaan. Yli vuoden tilanne kesti samanlaisena, ja hän etsi jatkuvasti kipulääkettä, joka tehoaisi. Lopulta hän väsyi jatkuvaan tuskasteluun ja aloitti pillereiden käytön uudestaan, ja voilá, kivut hävisivät. Tämän kokemuksen rohkaisemana en ole koskenut hormoneihin pitkällä tikullakaan.

Pitkäaikaissairaudet taas ovat minulle aika vieras aihepiiri, sillä en tunne kuin yhden "sairastavan" ihmisen, eikä ADHD tunnu edes varsinaiselta sairaudelta. Kunnioitan ihmisiä, jotka jaksavat elää omien sairauksiensa kanssa sortumatta niiden painon alle. :)
tallennettu

weightless
bare
faithless
scared
Hiji
foorumisti

Viestejä: 53


"Ignite! My cosmos!"


Profiili WWW
« Vastaus #21 : 02.02.09 klo 00:16 »

Efana-offtopic: Itse asiassa omalla kohdallani kävi niin, että söin viisi vuotta e-pillereitä ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia tahi oireita. Sitten rahatilanteen kanssa kävi hassusti, kun hammaslääkäriltä tuli parin sadan euron operaatiot samaan saumaan, kun olisi pitänyt maksaa yksityinen gyne + pillerit ja ajattelin, että voisin hyvin lopettaa pillerit, koska en kuitenkaan seurustellut sillä hetkellä. Aloitin puolen vuoden kuluttua pillerit uudelleen ja itse asiassa nuo oireet alkoivat aika pian sen jälkeen. En kuitenkaan ajatellut pitkään aikaan, että ne johtuisivat hormoneista, koska olin syönyt pillereitä viisi vuotta ilman mitään oireita ja osa ystävistäni on pitänyt taukoja pillerien syönnissä ilman mitään vaikeuksia.

Itselläni pillerien lopettaminen aiheutti ainoastaan massiivisia iho-ongelmia (minulla oli aina ollut hyvä iho, jopa teininä, joten asian hyväksyminen ja sen kanssa eläminen olivat todella vaikeita) sekä suurimääräistä hiustenlähtöä.

Hormonit ovat kinkkinen juttu.
tallennettu
Jks1990
foorumisti

Viestejä: 26



Profiili
« Vastaus #22 : 20.02.09 klo 23:04 »

Olen sairastanut melkein koko elämäni astmaa.
Astma alkoi joskus 5 vuotiaana, ja on pahentunut aika paljon iän myötä.
Ilman lääkitystä keuhkoputkiin alkaisi sattua melkein koko ajan, hengitys vaikeutuisi, alkaisin yskiä säännöllisesti ja joutuisin nukkumaan kyljelläni.
Nytkin, vaikka minulla on lääkitys päällä, minua silti yskittää jonkin verran johtuen pakkasesta,eikä kyseessä ole pikku yskä, vaan keuhkoputken tulehdukselta kuulostava räjähtely.
Lisäksi minulla on säännöllisesti noin 2 kertaa vuodessa "oikea" keuhkoputkentulehdus.
Lääkitykseen kuuluu singular tabletit jotka estävät tulehdusta keuhkoissa, salpaamalla sitä aiheuttavan välittäjäaineen toimintaa,hengitettävät kortisolidit , ja voimakkaat, kodeiinia ja etyylimorphiinia sisältävät yskänlääkkeet.
Voisi olla huonomminkin, eikä tämä yleensä elämää liikaa haittaa. (paitsi olen saanut lempinimen "äänimerkki"XD )
tallennettu

Teke-li,Teke-li!
Skulljuice
kupoliitti

Viestejä: 47


The allmighty king of tentacle monsters


Profiili
« Vastaus #23 : 23.02.09 klo 18:48 »

Minä kärsin myös ajoittain melko pahoista selkäkivuista, paniikkihäiriöstä sekä auraoireellisesta migreenistä.

Selkäkipuja minulla on ollut aina huonosta piirustusasennostani johtuen. Ja minähän vietän puolet päivästä siinä asennossa. (mutta katsotaan nyt jos tuo jousiammuntaharrastus vahvistaisi selkälihaksia edes vähän...):'D

Migreeni alkoi joskus ala-asteen lopulla/yläasteen alussa. Minulla oli kuudennella luokalla ollut todella kovaa päänsärkyä. Seiskaluokalla säikähdin välitunnilla kun näkö meni vasemmasta silmästä hiljalleen kokonaan. Painuimme terveyskeskukseen ja päädyimme siihen tulokseen että kyse oli tosiaan migreenistä. Pahoinvointia minulla ei yleensä migreenikohtauksen sattuessa esiinny, mutta päänsärky ja sitä edeltävät näkö- ja motoriikkahäiriöt ovat usein todella pahoja. Luojan kiitos en ole nyt pitkään aikaan saanut täysimittaista migreenikohtausta.

Paniikkihäiriö jouduttiin toteamaan kolmeen kertaan vuoden 08-keväänä, ennen kuin suostuin uskomaan että mistään fyysisestä sairaudesta ei ollut kyse. Kävimme läpi kaikki mahdolliset lääkärit, koska kroppani oireili välillä tosi vanhvasti ja äitikin säikähti että mikä sitä tyttöä nyt vaivaa. Pulssini nousi epäinhimillisiin lukemiin jätettyään lyönnin välistä ihan syyttä, aloin hikoilla ja täristä, en meinannut pysyä pystyssä (huimasi kaksi viikkoa putkeen, täysin tauotta) silmissä sumeni, raajoista meni voima ja tunto kokonaan... Aivotkin piti käydä semmoisessa isossa House-tyyppisessä pöntössä kuvauttamassa kun pelkäsin että siellä oli jotain pielessä kun päässä tuntui jatkuvaa painetta. Näkö tarkistettiin taittovirheiden varalta, sydänkäyrä mitattiin jne jne. Missään ei mitään epätavallista. Sitten tulimme ajatelleeksi että jos se vika onkin henkinen. Paniikkihäiriöhän sieltä taustalta sitten löytyi. Pari viikkoa jatkui vielä paha oireilu, en nukkunut juuri lainkaan, ruokahaluni meni tyystin enkä juurikaan kyennyt liikkumaan järjettömän huimauksen takia. Koin ihmeparantumisen siitä putkesta ajatellessani että perhana, en voi potkaista tyhjää ennen ensi kesän irlanninreissua. Irkkumusiikki siis auttoi läpi harmaan kiven. <3<3<3

Jonkinnäköistä määrittelemätöntä persoonallisuushäiriötä olen myös itsessäni pidemmän aikavälin tarkastelulla.

...Ja minulla itselläni ei ole mitään käsitystä onko esim. taipumus persoonallisuusongelmiin tai paniikkihäiriöön periytynyt, adoptiolapsi kun olen.
tallennettu

"Hunt as a pack or not at all!"
naoot★
kupoliitti

Viestejä: 87





Profiili WWW
« Vastaus #24 : 24.02.09 klo 03:14 »

Itselläni on aika paljon kaikki siitepölyallergiat ja aika kohonnut verenpaine, mutta siitä nyt en ole niin varma. Suvussa kun liikkuu kohonnutta verenpainetta ja joskus tuntuu siltä, että minullakin sitä olisi, mutten ole jaksanut perehtyä asiaan kummemin. Joskus sydänkin lyö ohi lyöntejä ja näin, mutta luulen, että se johtuu lähinnä stressistä. En tiedä, ajallaan senkin näkee. Ja verensokerini laskee aika nopeasti alas, ellen syö jotain pariin tuntiin. Kaveri on yrittänyt saada minut käymään lääkärissä, sen varalta, että olisi diabetes, mutta on niin hirveä piikkikammo, etten uskalla, vaikka suvussa on diabetestakin liikkunut.
Myös kilpirauhasenvajaatoimintaa on luultu, että olisi, mutta ovat nuo kaikki arvot aina niin täydelliset, ettei mitään syytä löydy kausittaiseen huimakseen ja pahoinvointiin. Tiedä häntä, Karjaalla on kyllä aika huonot lääkärit.

Minulla todettiin tuossa kesällä keskiluokan masennus ja paniikkihäiriöt. Masennuksen tiesin minulla jo olevan, mutta että paniikkihäiriöitä. Luulin aina, että ihmeelliset hengenahdistukset,huimauksen huono-olo, pulssin nouseminen stressitilanteissa suureksi jne.jne. johtuivat paniikkihäiriöstä. Kun minulla on tapana ottaa hirveästi stressiä ja paineita, jotka sitten aiheuttavat kaiken maailman oireita, kun en osaa purkaa niitä oikein.
En syö, enkä tule koskaan syömäänkään mitään lääkkeitä masennukseeni tai mihinkään, ellei se ole sitten hengenvaarallista.

Migreenikohtauksiakin olen saanut pari yläasteella, mutta nyt en ole vuoteen pariin saanut niitä ja toivon, että pysyvätkin poissa. Silloin kun ensimmäisen kerran sain, pelästyin ihan hirveästi kun näkökentääni ilmestyi ihan outoja kuvioita ja rupesi huimaamaan ja näin. Siitä lähtien aina on ollut mukana särkylääkettä, ja pienikin päänsärky saa ottamaan sitä. : <

Ja minulla on vielä jatkuva poskiontelontulehdus. Siihen on syöty monet monet antibiootti ja penisiliini- kuurit, mutta mikään ei oikein auta. Leikkauksessakin olen ollut poskionteloiden takia, ja nyt kun on  ollut tätä kierrettä JOPA kolmisen vuotta rupeaa jo hieman ärsyttämään kun eivät nuo lääkärit osaa mitenkään auttaa missään.

Taisi mennä hieman offtopiciksi kai >__> toivottavasti ketään ei häiritse tämä romaani.
tallennettu

"We had found the stars, you and I. And this is given once only."
Kometae
!
kupomuumio

Viestejä: 408


sun maa mustikka


Profiili WWW
« Vastaus #25 : 20.05.09 klo 17:18 »

Minulla ei kyllä ole mitään epilepsiaa tai vastaavaa, mutta tämän viikon maananataina sattui outo juttu (tuskimpa vaan tämä on mikään sairaus tai muu); Aamulla kun heräsin ja aukaisin silmäni niin ihan kuin joku olisi naksahtanut niskassani. Sattui kuitenkin ihan sairaasti ja aloin itkeä. Samana päivänä kävimme hammaslääkärissä ja terveyden hoitajalla. Terveyden hoitaja sanoi, että niskani on ehkä paleltunut tai sitten jotenkin joku lihas revähtänyt. Nyt niskani on ollut maanantaista tähän päivään asti aika huono, mutta pystyn kuitenkin liikuttamaan käsiäni. Päätäni en pysty käätämään kunnolla kuitenkaan vasemmalle puolelle. Ja nytäitini muka sanoo, että pääni on kääntynyt 15 astetta liian oikealle O_O
Paleltuma on ihan käypä selitys :) Tunnen monia ihmisiä, joilla on niskahtanut niska tuolla tavalla eikä sitä ole pystynyt kääntelemään muutamaan päivään. Onneksi ei ole omalle kohdalle sattunut; yleensä ne iskee, kun taivuttaa niskaansa taaksepäin.
tallennettu

Lukemalla tämän tekstin sitoudut vastaanottamaan lämpimän virtuaalihalin :-)

* /o/ \o\ *
Punkki
Vieras
« Vastaus #26 : 25.06.09 klo 19:15 »

En minäkään ole terveenä pärjännyt.
Noin vuosi sitten minulla(kin) havaittiin kilpirauhasen vajaatoiminta, ja tyroksiinillahan sitä ollaan nyt "hoidettu", ettei kävisi niin pahasti, että tukehtuisin kuoliaaksi ;<. Sairaus huomattiin varsin myöhään, joten välillä heräsin yöllä siihen, kun en saanut henkeä ja kurkku turposi. Onneksi nyt on meno vähän normaalimpaa, vastaavanlaista ei ole sitten yli puoleen vuoteen käynyt. Onnekseni huomaan, etten ole ainoa sairaudesta kärsivä ihminen c: Yritetään jaksaa yhdessä, siskot ja veljet!

Vielä lisäyksenä diabeteksesta, veljeni sairastui mokomaan ollessaan kai kahdeksan (luulisin). Nykyään veikka on jo 12, jouluna 13, joten kyllähän tuonkin kanssa oppii elämään, kunhan asennoituu oikein. Mikä ei tapa, vahvistaa. Tosin kaikkein traumaattisinta hänelle oli se, kun hän sairastui johonkin tuiki tavalliseen tautiin, kuten vaikkapa oksennustautiin tai vastaavaan. Heti piti lähteä saikulle, josta hän ei todellakaan pitänyt. Ei sillä, että itse pitäisin. Vihaan sairaaloita, ensi viikon tiistaina täytyy itsekin käydä kontrollissa, ¤&#%& kilpirauhanen D:
« Viimeksi muokattu: 26.08.09 klo 22:29 kirjoittanut Roxanne » tallennettu
Candice
kaukana täältä oleva
kupoliitti

Viestejä: 168



Profiili
« Vastaus #27 : 09.07.09 klo 19:27 »

Itselläni ei ole mitään vakavia sairauksia. Tai no, ei ainakaan kovin vakavia... Eikä niitä sairauksiksi oikein voi sanoa.
Kiusallinen vaiva minulla on, tuo laktoosi-intoleranssi, vai miten se nyt sitten kirjoitetaankaan. :-/ Itseäni on harmittanut tämä vaiva paljon, mutta kun näitä muita tekstejä olen lukenut, niin vähällä olen päässyt.
Lisäksi minulla on korkea kolesterooli, aika korkea, ja lääkärit ovat jo harkinneet monta kertaa aiemmin lääkitystä, muttei sitä sitten koskaan ole minulle määrätty, sillä äidilläni on sama vaiva (kulkee kai suvussa), eikä hänelläkään ikinä mitään kummenpaa lääkettä ole ollut. Tähän vaivaan voi kuitenkin kuolla, tai ainakin epäilen niin, sillä onhan tällaisia tapauksia ollut suvussakin. Ei minulle tietenkään ole asiasta puhuttu, mutta olen saanut selville muuten, ja hieman päätellytkin asian.
Mutta eipä tässä mitään, muutama kymmen vuosi taaksepäin sitä vain elettiin hieman epäterveellisemmin. ^^
Pitää hieman katsoa mitä syö, syödä terveellisesti yms. niin mitään ei luulisi käyvän. Aika yleinen vaivahan tämä taitaa olla. :-)
tallennettu

ava (c) erkki the mustekala
Sekoleptikko
foorumisti

Viestejä: 229


ruts


Profiili WWW
« Vastaus #28 : 28.07.09 klo 02:08 »

Spoileri (vie kursori päälle näytääksesi)

Minulla on tämä vaiva vaivannut muutama vuosi takaperin. Kahdesti on tullut ja molemmilla kerroilla mennyt niska jumiin niin pahasti, että olen vain maannut 3-5 päivää sängyssä tai lattialla. Kun se kunnolla paleltuu, niin jopa istumaan nouseminen sattuu, ellei ole jotakuta tukemassa niskasta, kyljestä ja selästä. Enää ei ole näin käynyt, koska olen oppinut välttämään sitä, esim. veneillessä pitemmän aikaa suojaamalla kaulan (fleecellä tai huivilla) ja lasketellessa käyttäen buffia. Muutamaan kertaan on tullut lievempänä, että on ollut vain päivän niska jäykkänä, esim. kylmässä junan hytissä nukutun yön jälkeen, mutta siitä on särkylääkkellä ja juoksun välttämisellä selviydytty.

Meillä on suvussa astmaa isän puolelta, joka on minut ilmeisesti hypännyt yli, mitä en yhtään pahoittele. Tai on minulla siitä lievää oireilua, esim. koivun siitepölyaikana (allergia</3) ja flunssassa, mutta siitä on selvinnyt iskän lääkettä nappasemalla. Epäilen myös, että tästä johtuen minulla käy muutama asia todella herkästi henkeen, esim. voimakkaat lakat, maalit ja paljollinen pöly. Myös joskus harvoin herään siihen, että en saa henkeä, mutta eikun lääkekaapille vain.

Meillä on myös äidin puolelta suvussa heikkoja luita (osteoporoosi) ja huonoa verenkiertoa, jonka olen perinyt. En pysty nukkumaan ilman sukkia ja sormiani ja varpaitani palelee todella herkästi. Tämä taisi olla sitä huonoa ääreisverenkiertoa jos oikein muistan. Nämähän eivät varsinaisesti ole sairauksia, mutta silti inhottavia, jotka kestävät pitkään. Äidin puolelta on myös reumaa, jota ei tosin pahana kellään meistä ole.
tallennettu

Ota minut mukaan sun kanssasi
Junan alle mahtuu kaksinkin
Kädet ratista irti
Ja nyt mennään
franskanleipa
foorumisti

Viestejä: 114



Profiili WWW
« Vastaus #29 : 21.01.10 klo 02:51 »

Mulla todettiin tässä aivan vasta juuri ADHD-I. Tai tyyppi on toistaiseksi ainakin tuo I, en tosin pitäis C:tä mitenkään mahdottomana, mutta I:kin kuulostaa ihan järkeenkäypältä. Sitäpaitsi liitännäissyndroomana todettiin myös levottomat jalat -oireyhtymä..

No, reilut kahdeksantoista vuotta mä ehdin poikkeamani kanssa elää ennen kuin sitä alettiin hoitaa – en osaa kutsua sitä sairaudeksi, taikka häiriöksi, koska näen sen vaan mun persoonana, ominaisuutena. Siihen liittyy monia myönteisiäkin ominaisuuksia. Mä olen niitä monilahjakkaita adhd-tapauksia, enkä häpeä myöntää sitä. Mä olen idearikas ja avoin ja mun pää on täynnä asioita. Mä oon suora, mä oon elävä, mä olen valloittava persoona.

Okei, kaikki siinä ei ole hyvää. Keskittymiskyky on paikoin olematon; mulla ei kertakaikkiaan ole kykyä tehdä asioita, jotka mua ei kiinnosta. Oon todella epäorganisoitunut ja sotkuinen. Tiskit kerääntyy, laskut jää maksamatta, tavarat on aina kadoksissa, pyykkivuoret senkun kasvaa, projektit jää kesken, koulutyöt palauttamatta. Toisinaan siirtyminen asiasta tai paikasta toiseen on miltei mahdotonta, toisinaan asiat tapahtuu turhankin nopeesti hetken mielijohteista. Pitkäjänteinen keskittyminen tuntuu tuskaiselta ja paikallaan pysyminen nihkeeltä. Sosiaaliset suhteet ovat vaivalloisia mun impulsiivisuuden ja suorapuheisuuden takia. Muutenkin, niin sanotusti normaalit tahi tavalliset ihmissuhteet vaatii kauheita ponnisteluita. Tämän takia iso osa mun kavereista varmaan onkin itsekin aadeehoodeita. Kaikki sählää keskenään ja sillä selvä. Helpompaa niin.

Diagnoosin saaminen oli helpotus. Mä en olekaan vain tyhmä ja laiska ja saamaton, vaan mulla on oikeesti aivoissa asiat vähän toisella tavalla kuin monilla muilla. Musta tuntuu, että se auttaa myös muita tajuamaan, etten mä todellakaan monia asioita tee tahallani tai ilkeyttäni – mä en vaan aina ymmärrä ihan kaikkea niinkuin kuuluisi. Hoidon saaminen on myös helpotus. Saan tukea arjen vaikeuksiin. Hoitomuotoja on monia ja mä voin löytää sieltä välistä ihan juuri sen tavan, joka mun arkea helpottaa parhaiten. Nyt oon aloittelemassa lääkehoitoa. Jänniä vaaleanpunaisia respoja, joilla saa jänniä kapseleita, joita kuulemma myydään katukaupassakin hyvään hintaan. Ajatella, mun taannoinen amfetamiinikoukkukin on ollut vahvasti sidoksissa tähän asiaan.

Tuntuu et niin paljon selittyi, kun sai tietää, mistä on kyse. Nyt on helpompaa alkaa pikkuhiljaa muuttamaan niitä heikkoja toimintamalleja ja hyödyntämään vahvoja ominaisuuksia.
tallennettu

Silmä on katsojan päässä
colakarkki
kupoliitti

Viestejä: 56



Profiili
« Vastaus #30 : 08.06.10 klo 13:21 »

 juu minullahan on raynaudin oire, vaaraton mutta harmillinen verenkiertosairaus.
 
ja sitten tosiaan tosiaan pääni vioista sen verran että olen masentunut + jotenkin keskittymisvaikeuksinen.
  mielialani vaihtelevat aivan mielettömästi, päällimmäisenä kuitenkin usein toivottomuus ja sen sellainen, sitä on hankala kuvailla. on ollut myös tosi pitkään melkein mahdoton nukkua, kun heräilen 2-5 kertaa yössä. isänikin on kyllä syönyt mielialakääkkeitä läpi koko aikuiselämänsä, mutta en joskus ennen olisi ajatellut itse sairastuvani, olinhan niin iloinen ja pirteä aina.
   keskittymisvaikeudet näkyvät kun annetaan joku pidempi tehtävä ihan missä vaan asiassa ja minulla on todellisia hankaluuksia saada tehtävää tehtyä. tuollakin vissiin jotain yhteyttä masennukseeni, en sitten tiedä..

mutta juu fyysisiltä sairauksilta olen aika hyvin säästynyt, jaksamista teille kaikille(:
tallennettu

If i'm ugly, then so are you.
Sirri
oekakisti

Viestejä: 41



Profiili WWW
« Vastaus #31 : 23.06.10 klo 21:43 »

Olenpa ollut koko lailla terve koko elämäni. Lukuunottamatta lapsuuden korvatulehduskierrettä, mutta jokapäiväistä elämää haittaavia sairauksia mulla ei oikeastaan ole. Sairastan harvoin flunssiakin, ja silloinkin tulevat aika lievinä, ehkä mulla on hyvä vastustuskyky tai jotain. Tässä ketjussa on puhuttu myös masennuksesta ja joistain oireyhtymistä. Ei ole ainakaan todettu, eikä oikeastaan koskaan epäiltykään.

Yksi enemmän tai vähemmän häiritsevä vaiva kuitenkin on läsnä päivittäin, nimittäin tinnitus: korvan soiminen ilman mitään näkyvää syytä. Se vain on. Mietin kyllä aika pitkään, kirjoittaisinko tuosta tähän ketjuun ollenkaan. Mun tinnitus nimittäin on todella pientä verrattuna siihen, millaista se voi pahimmillaan olla. Kuvitelkaa vain, miltä tuntuisi kaikkien äänten yli kuuluva ujellus korvan juuressa, eikä se koskaan lakkaisi... Mun ääni peittyy aika tehokkaasti taustahälyyn, ja on siksi helppo unohtaa jos on jotain muuta johon voi kiinnittää huomionsa.

Tinnitus voi aiheutua liian kovista äänistä ja siihen saattaa myös liittyä jonkin asteista kuulonalenemaa. Tinnitus on muuten usein muusikkojen ongelma. Mä en kuitenkaan ole muusikko, enkä edes kohtele korviani niin huonosti kuin monet muut tuntuvat tekevän. On toisaalta aika henkilökohtaista, mistä määrästä melua tinnitus voi aiheutua... Kävin hiljattain korvalääkärillä, ja mulla ei ole alentunut kuulo, taustalla voikin ehkä olla toi mun taipumus korvatulehduksille, kuka tietää. Myös mun enemmän tai vähemmän erikoinen purenta ja siihen liittyvät tekijät on voineet vaikuttaa asiaan. Mitään tiettyä syytä en oikeastaan ole tälle keksinyt, se vain alkoi muutama vuosi sitten, oikeastaan aika salakavalastikin. Jonkin aikaa sitten huomasin, ettei toi ääni ole lakannut enää aikoihin.

Mun tinnitus on hiljainen, korkea ääni tai useampi, vähän kuin kuulotesteissä. Välillä toisessa, välillä kummassakin korvassa. Jos tästä jotain hyötyä on, niin oon oppinut suojelemaan kuuloani. Vältän meluisia paikkoja ja liiallista kuulokkeiden käyttöä, yritän nukkua paremmin jne. ettei tinnitus ajan myötä pahenisi.
tallennettu

.alavilla mailla hallan vaara.
alliM
foorumisti

Viestejä: 12



Profiili
« Vastaus #32 : 29.08.10 klo 00:23 »

 No, tämä tyttönen täällä sairastaa paniikkihäiriötä ja keskivaikeaa masennusta, lisäksi kärsin pakko-oireista. Masennukseen ja paniikkiin lääkitys, luultavasti koko elämän ajan, koska periytyvää tämä. Tällä hetkellä siinä rinnalla uni-/psykoosilääke, univaikeuksista ja psykooseista (johtuvat masennuksesta ja pelkotiloista) kärsin. No, huono näköni tuskin koskaan tulee parantumaan (en tiedä laskettaisiinko tätä oikeasti sairaudeksi, mutta kun koko ajan huononee tämä ja jo siinä -5 ovat molemmat silmät, karsastuksineen ja taittovikoineen). Yliliikkuvat nivelet käsissä ja jaloissa, siis kait ranteet, kyynärnivelet (? :)), olkapäät, polvet ja nilkat vääntyilevät vähän oudosti lääkärin mielestä..köhh, itse jo tottunut. Laktoosi-intoleranssikin löytyy. On ollut kauan jo.. 
tallennettu

Se se on.
mira-pauliina
foorumisti

Viestejä: 177


zzz


Profiili
« Vastaus #33 : 02.03.11 klo 22:00 »

Astma-diagnoosi tuli muistaakseni tuossa ehkä vuosi sitten. Rasitusastma tarkalleen ottaen. Ilman lääkkeitä ei pystynyt pakkasella edes kävelemään ilman että alkoi henki pihistä. Paras oli kun oltiin kaverin kanssa Rovaniemellä menossa kattomaan kavereita, käveltiin -30°c pakkasessa polvenkorkuisen hangen läpi varmaan 2km. Eipä ollut silloin vielä diagnoosia eikä edes avaavaa lääkettä mukana. Perille kun päästiin niin en meinannu hengittää ollenkaan (nyt tiedän että ois pitäny kutsua ambulanssi töttöröö, mutta hengissä selvisin). Siellä oli vielä kaksi kissaa niin silmätkin turposi päästä. Mukava ja nautinnollinen reissu kaikenkaikkiaan :D

Hoitavaa lääkettä on kehkoihin vedetty nyt siitä lähtien kun diagnoosi tuli ja on helpottanut todella paljon. Oli yksi jakso jolloin en saanut lääkettä rahaongelmien takia, meni huomattavasti pahempaan jo parin viikon sisällä, jouduin ottamaan avaavaa paljon enemmän kuin hoitavan lääkkeen kanssa. Sain sitten kuitenkin Kelan päätöken  jonka jälkeen pystyin hakemaan lääkkeitä halvemmalla ja keuhkot taas kiittää.

Diagnoosin saaminen oli hetkellinen shokki vaikkei mitenkään yllätys. Se että joku sanoo sen ääneen että "sinulla on nyt tällainen elinikäinen sairaus" tuntui vain jotekin tosi... karulta. Vaikkei se välttämättä edes vaikuta elämääni muuten kuin vetäisen aamulla ja illalla jauhetta henkiputkiin, vuosien päästä ei välttämättä tarvis edes sitäkään enää.
tallennettu

MIRABEAN desunyaa
Elyas
kupoliitti

Viestejä: 28


Critical hit to the nads


Profiili WWW
« Vastaus #34 : 13.04.11 klo 20:39 »

Itse olen toistaiseksi pahemmilta sairauksilta välttynyt vaikka diabetesta ja verisuonitauteja kummitteleekin kiitettävästi varsinkin isän puolella sukua.

Sellaista ikävää pientä jäynää minulla on kuin jatkuva raudanpuutosanemia, jonka syytä ei ole löydetty, ja johon olen aina vuoden parin välein vetänyt tehokuureja, yleensä silloin kun hemoglobiinitaso putoaa satasen alapuolelle. Anemia aiheuttaa erinnäisiä oireita, kuten väsymystä, kalpeutta, ihon kuivumista, masennusta, ruokahaluttomuutta, voimattomuutta ja tunnottomuutta.
Omalla kohdalla saattaa anemian aiheuttajana olla jokin muu vielä diagnosoimaton tauti, koska anemia on jatkuvaa, ja vaikka syön normaalisti, korkeimmillaankin hemoglobiinini huitelee 120n tienoilla.

Minulla on myös kovia migreenikohtauksia, mutta ne ovat harvinaisia ja epäsäännöllisiä.

//En tiedä, lasketaanko se miten sairaudeksi, mutta minulta puuttuu lähes, tai täysin kokonaan nälän tunne. Pidän ruoasta ja syön yleensä mielelläni, mutta en tunne nälkää. Jos olen syömättä liian kauan, ainoa oire on tajuttoman huono, oksettava olo, jossa ihoa kuumottaa ja naama kalpenee. Olo helpottuu, kunhan syö jotain.
tallennettu

Mahdollisimman siisti kala vasemmalla.
Sivuja: 1 [2]  Kaikki
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

MySQL pohjainen foorumi PHP pohjainen foorumi Powered by SMF 1.1 | SMF © 2006, Simple Machines LLC Validi XHTML 1.0! Validi CSS!
Sivu luotiin 0.035 sekunnissa. 20 kyselyä tietokannasta.

tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste