Kyseessä on siis Masahiro Tsurumoton kehittelemä horoskooppi
Charanavi joka perustuu ikivanhaan kiinalaiseen horoskooppiin psykologisilla elementeillä höystettynä.
Charanavissa voi selvittää syntymäajastaan oman eläinhamonsa ja sen myötä luonnettyyppinsä. Erilaisia eläimiä on 12; susi, kauris, apina, gepardi, pantteri, leijona, tiikeri, tanuki, koala, norsu, lammas ja pegasos.
Jokaisella eläinhahmolla on myös alaryhmiä jotka tarkentavat ihmisen luonnetta. Esim. Suden alaryhmiä ovat Hilpeä susi, Vaeltava susi, Luova susi, Hillitty susi, Sopeutuva susi ja Rakastettava susi. Kaikkien eläinten alaryhmät mukaanlukien erilaisia hahmoja on 60.
Tuossa vähän faktoja Tsurumoton horoskoopista - Nappasin ne Charanavi- kirjan
suomenkielisestä painoksesta (2009).
Erilaiset horoskoopit ovat ihan viihdyttäviä - varsinkin jos ne sattuvat osumaan oikeaan - ja siinä vaiheessa kun eteen sattui kirja jossa 'horoskooppi' sanan eteen oli lisätty 'japanilainen' niin ostin sen melkein huomaamattani. Suloiset eläinhahmot kirjan sivuille on kuvittanut Shinji Nishikawa - siitä iso plussa.
Charanavi kartoittaa luonteen lisäksi ajattelu- ja käytösmalleja sekä onnen tasoa tulevina vuosina. Siinä on myös omat pienet taulukkonsa kahden eri eläimen yhteensopivuudelle rakkaudessa. Rakkautta käsittelee enemmän samantyylinen
Lovenavi - siihen en tosin ole ihmeemmin perehtynyt.
Onko joku muukin tutustunut Charanaviin? Minusta tämä on aika hauska ja monipuolinen horoskooppi, söpöydestä puhumattakaan.
Ai juu - Minä olen
Käskevä leijona ;)
EDIT
// Jos joku ei ole kuullut tästä koko hommasta yhtään mitään (ihan mahdollista, luulemma) niin voin kyllä katsoa eläimen asianosaisen puolesta :>
Eli syntymävuotta ja aikaa kaivataan. Luonnetta tuskin jaksan kokonaisuudessaan raapustaa mutta ehkä jotain suuntaa antavaa.
Yksärilläkin voi muuten heittää niin säästän tässä tilaa (muha).
//Varjotiuku: Ei, kellonaikaa ei tarvita - Laskin että sinä olet Hillitty susi :)